tiistai 2. heinäkuuta 2013

desucon desucon desucon desu

Hei, olen yhä elossa, vaikka blogimerkintää ei taaskaan ole tullut muutamaan kuukauteen!

Olen elossa ja kävin jopa Desuconissa. (itseasiassa ennen desua oli tarkoitus kirjoittaa merkintä, mutta se jäi. hups) Sain sinne jopa puvun valmiiksi, nimittäin Pentin. Alunperinhän tarkoitus oli tehdä kyseinen puku viime vuoden Desuun tai johonkin muuhun coniin, sitten tämän vuoden Frostbiteen. Mutta koska sekään ei onnistunut, päätin ryhdistäytyä ja tehdä sen tämän vuoden Desuconiin. Desu mikä Desu, ja puku tuli valmiiksi. Taivaspoikakin sai pääosin valmiiksi oman pukunsa, olimme siis pariskunta Pent ja Louise pelistä Fire Emblem: Rekka no ken! hehehe.

Ja olen jopa melko tyytyväinen pukuuni, vaikkei se olekaan aivan sellainen kuin halusin. Esimerkiksi en ehtinyt tehdä kirjailuja vaan minun piti turvautua maalaamiseen, ja viitasta tuli hieman outo. Oh well, tein ainakin elämäni ensimmäiset kunnon bootcoverit! Vaikka niistäkin tuli vähän hassut.

Desucon oli tosiaan kiva, vaikka en ehtinyt/jaksanut mennä katsomaan kaikkia haluamiani ohjelmia. Mutta kuten aina, seura oli laadukasta, ja plussana oli hilejuoman ostomahdollisuus.... Pyörin conissa kaikkina kolmena päivänä - perjantaina ilman cossia, lauantaina Penttinä, ja sunnuntaina käytin uudestaan Prinssiä, koska halusin puvusta vihdoinkin kuvia.

Lauantaina ja sunnuntaina shootattiin, ja tässä olisi muutama kuva!
Lauantain kuvaajana toimi Juusto
Sunnuntain kuvaajana toimi Dami

Viitat ovat eeppisiä tuulessa. 


Lukuhetki. (August Strindbergin Palkkapiian poika on oikeasti laatuluettavaa!)


aww, Louiselle tuli kylmä! Mutta onneksi Pentillä on iso viitta.

Todennäköosesti shootataan näitä pukuja vielä joskus myöhemminkin, sitten kun Taivaspoika on saanut pukunsa täysin valmiiksi. Nyt häneltä nimittäin puuttui pari haarniskaosaa, mutta sitä ei oikeastaan edes huomannut. Omakin pukuni vaatii hieman fiksausta, sillä huomasin, että eräs osa kengissä on väärän värinen....

Sunnuntaina shoottasimme siis Taivaspojan kanssa Prinssiä ja Rakania Silver Diamondista, pukuja, jotka olimme tehneet vuonna 2011. Minulla ei tätä ennen oikeastaan ollut kuvia Prinssistä, joten shoottaaminen oli tosi kivaa!

onneksi tästä kuvasta ei huomaa, että olen oikeasti pidempi....

taustalla on liikaa ihmisiä! ja auto. 

kasveja vs. ei kasveja, get it?

Desuconin jälkeen käsitin, että olen hipstericossaaja! Hyvin harva tuntee hahmoja, joita cossaan. Desun cossini olivat juuri sellaisia, tuskin kukaan tunnisti hahmoja, heh.

Mutta nyt toivotaan, että cosplayintoni palautuu taas! Uusia ideoita tuntuu syntyvän, mutta en ole vielä ainakaan saanut aloitettua mitään uutta. Aion kyllä ryhdistäytyä! Cosplaysuunnitelmista lisää myöhemmin, suunnitelmissa olisi tehdä jopa haarniska.... Pentin armoriosat saivat innostuksen heräämään.

Seuraavaksi suuntana on Animecon! Sieltä minut löytää taidekujalta pyörimästä, koska taivaspojalla ja Juustolla on siellä pöytä! Uusia pukuja ei ole coniin tulossa mutta ajattelin käyttää taas Dukea, koska löysin puvun kengät.

Loppukevennys:

Marilyn Monroe, eikun Prinssi! Tuuli ei ole kaveri.

Loppukevennys 2:

Shakespeare in the park eiku mitä??

Tulipas pitkä postaus... No, ei se haittaa, koska edellisestä oli jo aikaa! Ja seuraavaa saattaa joutua odottamaan pitkään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti