sunnuntai 3. marraskuuta 2013

juttua Traconista + Fanfestista

Juu. Jotenkin pääsi taas venähtämään tämä Tracon-merkinnän kirjoittaminen..... Ylipäänsä olen hieman laiminlyönyt taas vaihteeksi tätä blogiani. Mutta kyllä siihen muutos tulee! Toivottavasti.

Anyways, Tracon 8!

Tracon oli taas kerran loistava conikokemus, vaikka lattiamajoituksessa olikin hyvin mielenkiintoista(=joskus myöhään illalla tyypit tulee herättämään ja sanoo että pitää tiivistää, että kaikki mahtuu. Jes, juuri kun olin nukahtamassa. :----D).
           Aika kului pääasiassa hengaillessa. Shoottailtiin Aselean upeaa Gaius-cossia, joka olikin ainoa Traconiin valmistunut Tales of Xillia -puku. Koko ryhmä(ainakin suurin osa siitä) olisi tarkoitus olla koossa sitten Desucon Frostbitessä. Luulisin. Sunnuntaina innostuin yhdestä jännästä rytmipelistä ja tajusin, kuinka huono oikeasti olen tanssipelissä. Conissa oli Tales of -miitti, jonka tietokisan Finnish Tales voitti(Damin ansiosta, ehe). Sitten oli myös päästävä katsomaan esityskisassa Aselean ja Elzyn esitystä. Tietysti käytin liikaa rahaa taidekujalla.

Lauantaille sain valmiiksi Faust VIII -cosplayini, mutta sunnuntain puvuksi kaavailtu Pascalin koulupuku jäi tekemättä ajanpuutteen ja sopivan kankaan puutteen vuoksi. Onneksi oli suunnitelma B, eli Tohtori-Pascal. Valitettavasti minulla ei ole vielä kunnon kuvia cosseistani, mutta teen myöhemmin merkinnän ainakin Faustista.

uguu, Faust on niin herttainen.
Arrives 15 minutes late with Starbucks
Tohtori-Pascal olikin enemmän hipsteri-Pascal...... Mutta oli minulla sentään sonic screwdriver! Ja koska olimme tyhmiä, missasimme loistavan mahdollisuuden ottaa kuvia TARDISin kanssa. Nyyh. Mutta ehkä vielä joskus!


Ja näin pääsemmekin tämän merkinnän toiseen aiheeseen, Fanfestiin! Päätin kirjoittaa vain yhden merkinnän koska olen laiska, eikä minulla muutenkaan ole paljoa kuvia.

Kuten edellisessä tekstissä mainitsin, pidimme Taivaspojan kanssa Fanfestissa esitelmän(tai jonkun jutun) Keskimaan kulttuureista, ja kuinka ne on siirretty Jacksonin elokuvasovituksiin. Pääpainona oli siis puvustus ja lavastus. Idea ohjelman pitämisestähän lähti siitä, että Fanfestin liput olivat niin kalliit, ja ohjelmanpitäjät pääsevät sisään ilmaiseksi. /shot Toinen syy oli myös se, että koko conissa ei ollut yhtäkään Tolkien -aiheista ohjelmaa! Siihen ajattelimme, että täytyyke itse mennä pitämään? Ja niinhän siinä kävi, ja se olikin oikein mukava kokemus, vaikka ennen esitelmää olikin vähän erilaiset tunnelmat..... Saimme jopa hyvää palautetta!

Esitelmöinnin lisäksi Fanfestiin kuului paljon hengailua, yleistä derppausta ja Magicin pelaamista. En käynyt niin monessa ohjelmassa kuin aluksi suunnittelin(miksi tässä aina käy näin), mutta con oli silti loistava kokemus. Fanfestissa oli niin erilainen tunnelma muihin coneihin verrattuna: ei pikkuernuja ja porukka vaikutti muutenkin jotenkin asiallisemmalta. Toivottavasti Fanfest järjestetään myös ensi vuonna.

Fanfestin cossistani en ole vielä tainnutkaan puhua! Koska Pacific Rim on nyt iso juttu, päätimme taivaspojan kanssa cossata Newtonia ja Hermannia, dorkia tiedemiehiä. Newt ja Hermann puhumassa Keskimaasta, hehehehe! Newt oli oikeasti ehkä mukavin cossi pitää, koska se oli niin yksinkertainen, käytännössä ihan normivaatteet. Valitettavasti minusta ei taida olla yhtäkään täysin asiallista kuvaa....

noita tatuointeja oli ihan älyttömän hauska tehdä, ja viikonlopun jälkeen käsivarret tuntuivat surullisen tyhjiltä....
tässä vielä tatuointihihat erikseen koska ne nyt vaan on niin hienot.

Nyt sitten alkaisi olla aika aloittaa vihdoin tekemään sitä Ivarin pukua(jonka siis oli alunperin tarkoitus valmistua Traconiin).Hieman elättelin ajatusta, että josko kehtaisin osallistua sillä Yukiconin cosplaykilpailuun, mutta saa nähdä mitä tapahtuu.

Loppukevennyksenä Newt ja Hermann pähkinänkuoressa!

kuvat Fanfestista olivat pääosin tätä tasoa.

1 kommentti:

  1. Erkki on ihan sininen!
    Noi sun tatskahihat on söpöliinit. Tollasia kaijuja kaikki haluu lemmikeiks. :-----D Luulin eka kokokuvan perusteella et olit maalannu suoraan käsiin kun ne näytti niin aidoilta.

    VastaaPoista